Liikevaihto 90 miljoonaan 1,5 vuodessa - Konevuori Oy liittyy TerraWise-konserniin

 

Vasta 1,5 vuotta sitten perustetun, infrarakentamiseen keskittyneen TerraWisen kasvutarina saa jatkoa Konevuori Oy:n liittyessä osaksi konsernia. Järjestelyn myötä TerraWise kasvattaa yhdyskuntarakentamisen osaamistaan ja vahvistaa merkittävästi johtavaa asemaansa Etelä-Suomessa. Tämä yrityskauppa kasvattaa TerraWise-konsernin pro forma -liikevaihdon jo 90 miljoonaan euroon.

Konevuori tarjoaa asiakkailleen laajaa palveluvalikoimaa, johon kuuluu muun muassa maanrakennus, maa- ja kiviaineskuljetukset, kiviainesten jalostaminen ja myynti, sekä konevuokraus. Menestyksekkään historiansa aikana Konevuori on kasvanut merkittäväksi ja laajalti tunnetuksi osaajaksi, jonka asiakaskuntaan kuuluu sekä yksityisiä yrityksiä että julkisen sektorin toimijoita. Yhtiö toimii pääasiassa Uudenmaan alueella, ja sen liikevaihto oli kesäkuussa 2017 päättyneellä tilikaudella noin 28 miljoonaa euroa. Konevuoren perustaja, Reijo Wuorio, jatkaa merkittävässä operatiivisessa roolissa ja tulee omistajaksi uuteen kokonaisuuteen.

TerraWise perustettiin joulukuussa 2015 Sentica Partnersin tukemana. Mukaan ovat liittyneet Kanta Kaivu Oy, Kallionporaus Arto Soininen Oy, Cendigo Oy, Ympäristörakennus Saarinen Oy, JJ Kaivin ja Kallio Oy, sekä Vihermali Oy. Ja nyt seitsemäntenä yhtiönä Konevuori Oy. Tämä tarkoittaa, että vain 1,5 vuodessa  TerraWise-konsernista on  kasvanut jo 90 miljoonaa euroa pro forma -liikevaihtoa tekevä ja 310 huippuammattilaista työllistävä kokonaisuus.

Nyt toteutettava yritysjärjestely seuraa TerraWisen valittua kasvustrategiaa. Konevuoren liittyminen osaksi konsernia tuo TerraWiselle entistä paremmat mahdollisuudet toteuttaa pääurakoitsijana monipuolisia infrarakentamisen hankkeita koko eteläisen Suomen alueella. Järjestelyn jälkeen yhtiö jatkaa kasvun tavoittelua edelleen erityisesti orgaanisesti, mutta myös valikoiduin yritysostoin.

“Konevuori tunnetaan yhtenä Etelä-Suomen maineikkaampana yhdyskuntarakentamisen osaajana, joten on kunnia saada yhtiö mukaan viemään menestystarinaamme eteenpäin. Järjestely on jatkoa voimakkaan kasvun strategiallemme, jota olemme toteuttaneet onnistuneesti ja mitä seuraamme myös tulevaisuudessa.”, kommentoi TerraWisen toimitusjohtaja Juha Saapunki.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt kaupan 28.6.2017. Osapuolet ovat sopineet, että yrityskaupan hintaa ei julkisteta.

Onneksi olkoon Kulloon Kiviainesalue
ja Oy A. Liman Ab!

 


Kulloossa kuormattiin 17.7.2017 klo 10.20  2. miljoonas tonni kiviainesta. Yhteensä Kulloosta lähtee kiviainesta n 6,5 miljoonaa tonnia.

 

Merkittävän 2. miljoonannen tonnin sai Oy A. Liman Ab:n auto. Palkintona A. Liman sai ilmaisen kuorman ja kuljettaja henkilökohtaisen palkinnon. Paljon onnea voittajalle!

 

 

Ilmoitus Konevuori Oy:n
osittaisesta jakautumisesta 1.11.2016

Jakautumisen johdosta Konevuori Oy:n Porvoon Tolkkisissa omistama n. 10 hehtaarin suuruinen kiinteistö siihen liittyvine varoineen, sekä kiinteistön kehittämiseen liittyvä pääoma ovat siirtyneet jakautumisen seurauksena perustetulle Tolkkisten Kiinteistökehitys Oy:lle (y-tunnus 2767946-3).

Osittain jakautuvan Konevuori Oy:n y-tunnus säilyy samana (0756091-6). Jakautumisen jälkeen Konevuori Oy jatkaa harjoittamaansa liiketoimintaa samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Tolkkisten Kiinteistökehitys Oy jatkaa Tolkkisissa sijaitsevan kiinteistökehitystoiminnan harjoittamista. Tarvittaessa lisätietoja: jonna.uotila @ konevuori.fi, p. 040-752 9449

Tolkkisiin kaavaillaan biotuotetehdasta

 Konevuori osti Stora Ensolta 10 hehtaarin maa-alueet

PORVOO | Askolalainen maanrakennusalan yritys Konevuori on ostanut Stora Ensolta Tolkkisista Augustinrannan yritysalueelta ja sen tuntumasta kaksi yhteensä 10 hehtaarin tonttia, joilla on rakennusoikeutta peräti 40 000 kerrosneliötä. Jatkossa alueella saatetaan nähdä muun muassa biotuotetehdas.

 

Konevuori tuntee Tolkkisten alueen hyvin, sillä se on ollut mukana kehittämässä sitä muun muassa Porvoon kaupungin kanssa 90-luvulta saakka.

 

– Ostamamme alue on meille kruununjalokivi ja pidämme sitä todella arvokkaana. Satamista on maita harvoin myynnissä, sillä satamakentät ovat yleensä kuntien omistuksessa. Yksityinen omistus antaa omat vapautensa toiminnan kehittämiseen, Konevuoren hallituksen puheenjohtaja Reijo Wuorio ja hallituksen varajäsen Oskari Wuorio kertovat.

 

Konevuori on ollut mukana monissa muiden omistamissa suurissa aluerakentamisprojekteissa esimerkiksi Vuosaaren satamassa ja Nesteellä. Parhaillaan se on maanrakennustöissä Finnairin suurta rahtiterminaalia varten.

 

– Nyt on vuoro jalostaa omaa maata. Haluamme lähteä kehittämään Tolkkisten aluetta ja tuoda tänne teollista toimintaa. Tämä on meillekin suuri investointi, Reijo Wuorio sanoo.

 

Tarkoituksena on, että noin puolet nyt ostetusta maasta jalostetaan teollisuustonteiksi. Toiselle puoliskolle kaavaillaan biotuotteiden käsittelyä ja valmistusta.

 

Siitä, mistä ja kenen hankkeesta tarkemmin ottaen olisi kysymys, Reijo Wuorio on vielä vaitonainen. Hän sanoo, että biotuotemarkkina on voimakkaassa murroksessa, ja uskoo hallituksen keskiviikkona julkistaman biotalouden kärkihankkeiden rahoituksen osaltaan tukevan myös Tolkkisten kehittämistä.

 

Wuorio tuntee etenkin metsäbioalan hyvin, sillä hänen toinen yrityksensä Hakevuori on Suomen suurimpia metsäenergian toimittajia. Konevuori ja Hakevuori tulevat itsekin hyödyntämään nyt ostettuja alueita.

 

– Kauppa avaa Konevuorelle kiviainesmarkkinat Baltiaan, Wuorio sanoo.

 

Hän lupaa, että alueen kehittäminen tapahtuu naapureita herkällä korvalla kuunnellen.

 

Jo lokakuusta alkaen Tolkkisten uusi projekti työllistää kymmenkunta Konevuoren ihmistä.

 

– Vuonna 2020 alueen pitäisi olla valmis rakennettavaksi ja vuoteen 2025 mennessä valmiiksi rakennettu. Uskon, että tuolloin tällä voisi olla noin 50 työpaikkaa, Reijo Wuorio toteaa.

 

Augustinrannan yrityspuiston asemakaava sai lainvoiman elokuussa. Porvoon kaupunki rakentaa alueelle parhaillaan katuja ja kunnallistekniikkaa. Konevuoren ostamat tontit sijaitsevat uuden Merilinja-kadun molemmin puolin. Niiden ja Tolkkistentien väliin jää Stora Enson kaupungille luovuttama vihervyöhyke.

 

Stora Enso lopetti sahaustoiminnan Tolkkisissa vuonna 2009. Sen jälkeen maata on myyty useille toimijoille.

 

– Tämän kaupan jälkeen Stora Enso ei omista Tolkkisissa kuin 31 hehtaaria vesialuetta. Olemme todella iloisia paikallisen yrityksen Konevuoren kanssa tehdystä kaupasta ja uskomme, että alueen kehittäminen on hyvissä käsissä, Stora Enson kiinteistöosaston myyntipäällikkö Guy Fransman sanoo. •